SF-Caravan Etelälahti ry, Hallituksen kokous 21.8.2022
22.8.2022
-Käytiin talousasiat läpi.
-Sähköyhtiöt kilpailutettu ja päätöksiä tehdään myöhemmin.
-Keskusteltiin viikkoisäntien vajaamiehityksestä.
-Keskusteltiin alueen huoltokohteista.
-Keskusteltiin tulevista tapahtumista ja päätettiin ottaa käyttöön ensi vuodeksi tapahtumamaksut, jonka maksaa jokainen, joka on alueella tapahtuman aikaan.
-Nuohooja tulossa 27.9.2022.
-Keskusteltiin alueen houkuttelevuudesta ja viihtyvyydestä.
-Päätettiin, että Juttutuvan käyttö on sallittua klo 23-7 välisenä aikana siinä tapauksessa, että tilaisuudelle on erikseen sovittuna valvoja, joka huolehtii siitä, että tupa on aamulla siisti ja hiljaisuutta noudatetaan sisällä ja ulkona. Kulkemiseen käytetään pääväyliä. Kun on kyseessä yhdistyksen järjestämä tapahtuma, sovitaan hiljaisuuden aika erikseen.
-Keskusteltiin tulevasta syyskokouksesta.
SF-Caravan Etelälahti ry hallitus